Otettuamme Optimus Foodin käyttöön, hävikkimme on kokonaisvaltaisesti pienentynyt 20,7 prosenttia.

 

“Kertoisitko lyhyesti itsestäsi sekä urastasi kauppiaana?”

-Terve! Olen Pekka Kukkonen ja olen toiminut kauppiaana 12 vuotta. Operoin tällä hetkellä kauppiaana Palokan K-Citymarketissa, Jyväskylässä.

Tuleva tavara menee käytännössä aina suoraan hyllyyn, eikä varastosta tarvitse lähteä purkamaan vanhoja pois uusien tieltä.

“ Optimus Food on teille vielä kohtalaisen uusi tuttavuus. Oletteko vielä ehtineet analysoida mahdollisia muutoksia?”

– Ehdottomasti. Me otimme Optimus Foodin käyttöön Toukokuussa 2019 ja tähänastiset tulokset ovat ylittäneet kaikki odotuksemme. Ohjelmisto ennaltaehkäisee kaupan arjessa tapahtuvia virheitä sekä epäoptimaalisia toimintatapoja, joita ei yksinkertaisesti aina sisäisesti huomata.

– Optimus Food vaatii toimiakseen henkilökunnan 100 prosenttisen sitoutumisen sen käyttöön – mutta tämä ei ole missään vaiheessa muodostunut meillä ongelmaksi. Työntekijämme käyttävät sitä mielellään, koska se helpottaa arkisia työtehtäviä, ja tehostaa koko työyhteisömme toimintaa huomattavasti.

“Miltä lukemat näyttää näin lyhyellä aikavälillä?”

– Jouduin itsekin useampaan otteeseen näitä lukuja tarkastelemaan, sillä en meinannut ensin uskoa silmiäni. Otettuamme Optimus Foodin käyttöön, hävikkimme on kokonaisvaltaisesti pienentynyt 20,7 prosenttia. Esimerkiksi pelkästään maitotuotteiden puolella hävikki on laskenut 38,5%. Yksittäisistä tuoteryhmistä parhaiten säästöä on tuonut juustot, joissa hävikki on pienentynyt 54,3%. Jokainen varmasti ymmärtää, että nämä ovat pitkässä juoksussa todella merkittäviä parannuksia hävikin suhteen.

– Rahallisten säästöjen lisäksi Optimus Food on kaupan alalla myös selkeä askel kohti ekologisempia toimintamalleja.

– Jos Juha soittaa ja kysyy haluatteko ottaa Optimus Foodin käyttöön, olisi vähän sama asia, kun Veikkaukselta joku soittaisi, että “lotossa on sinulle paukahtunut miljoona euroa – tervetuloa konttorille!”. Harva siihen sanoisi, ettei kiinnosta.

“Miten Optimus Food on toiminut esimerkiksi varastoinnin tukena?”

– Tämä on ollut yksi ilahduttavimmista muutoksista, sillä varastoinnin osalta työtehtävät ovat pienentyneet merkittävästi. Tuleva tavara menee käytännössä aina suoraan hyllyyn, eikä varastosta tarvitse lähteä purkamaan vanhoja pois uusien tieltä. Työtunneissa tämä tietää merkittäviä säästöjä vuosittaisella tasolla.

“Miten palvelun käyttöönotto sujui sekä mitä olette mieltä Optimus Foodin kommunikoinnista yhteistyön aikana?”

– Käyttöönotto oli helppoa. Kävimme ostamassa työntekijöille puhelimet, jonka avulla he pystyvät Optimus Foodin sovellusta käyttämään. Puhelimet maksoivat itsensä takaisin kohtalaisen nopeasti. Tuotevalikoima on sen verran laaja, ettei osastovastaavat pysy millään täydellisesti kartalla siitä, miltä tilanne jokaisen yksittäisen tuotteen kohdalla näyttää. Optimus Foodin avulla on helppo pitää huolta siitä, että tuotteita on juuri sopiva määrä. Ei liikaa, eikä liian vähän.

– Juha kävi itse henkilökohtaisesti paikan päällä konsultoimassa, ja tarjoamassa auttavaa kättä käyttöönoton yhteydessä. Juha seuraa säännöllisesti kauppamme tuottamaa analytiikkaa, ja auttaa meitä käyttämään tätä tietoa tehokkaammin hyväksemme.

“Mitä haluaisit sanoa muille kauppiaille, jotka Optimus Foodin käyttöönottoa harkitsevat?”

– Jos Juha soittaa ja kysyy haluatteko ottaa Optimus Foodin käyttöön, olisi vähän sama asia, kun Veikkaukselta joku soittaisi, että “lotossa on sinulle paukahtunut miljoona euroa – tervetuloa konttorille!”. Harva siihen sanoisi, ettei kiinnosta.

Ota yhteyttä

040 574 8769
juha.ketola@kauppavalmennus.com

Yhteydenottopyyntö

Kauppavalmennus Oy

Juha Ketola
Toimitusjohtaja, valmentaja
Puh. 040 574 8769
juha.ketola@kauppavalmennus.com